top of page

Animaatioita

Animaatioita joita olen tehnyt sekä itsekseni että ryhmässä. Jokaisesta animaatiosta omat selitykset alla ja kahdesta viimeisestä löytyy tekijät lopputeksteistä.

Would you love me?

Ensimmäisenä vuonnani Limingassa meillä oli loppusyksystä 2012 aiheena animaatio. Pyrkimys oli saada kolmen viikon aikana tehtyä minuutin pituinen animaatio. Opettajamme vähän epäili että se on niin iso homma ettei kukaan luultavasti tule onnistumaan, niin siitähän minä innostuin. Ensimmäisen viikon tein testianimaatioita ja käsikirjoitusta, sitten seuraavat kaksi viikkoa oli armotonta piirtämistä. En ole varmaan ikinä tehnyt niin kovasti töitä. En edes hirveästi muista siitä ajasta muuta kuin että piirsin päivästä toiseen. Aluksi käytin A5-paperia, mutta jossain vaiheessa tavaraa alkoi olla sen verran ruudulla että piti vaihtaa A4:seen. Ja koko homman kuvaamiseen meni melkein kaksi tuntia. Mutta sain yli minuutin tehtyä deadlineen mennessä, ja taisin olla ainut koko luokalta.

Hymy

Ingmanilla tehty animaatio-kurssin tuotos talvelta 2016. Tällä kertaa en tehnyt yksin, ja pala-animaatio on selkeästi helpompi tapa animoida kuin piirtää kokonaan kaikki framet käsin. Tällä kertaa saatiin jopa leikkiä vähän äänien ja musiikin kanssa. Tätä tehdessä ei ongelmia syntynyt ja vaikka muutaman muutoksen vielä tekisinkin niin olen tähän tyytyväinen.

Helmiäinen

Toisen animaatio-kurssin tuotos Ingmanilla, tällä kertaa syksyltä 2016. Ryhmässämme oli nyt kolme, mutta tätä tehdessä ongelmia riitti. Aluksi tarkoitus oli tehdä vaha-animaatio ulkona luonnossa, mutta sitten sää kylmeni sen verran että tämä ajatus piti hylätä. Aloimme kuvaamaan sisällä käyttäen greenscreeniä, että voisimme editoida koneella luonnonmaisemaa taustalle. Sitten ostimme vahaa joka kuivui liian nopeasti. Sitten ostettiin muovailuvahaa,  mutta vihreä pahvi heijastui siihen liikaa niin että editoinnista tuli mahdotonta. Lopuksi siirryimme taas pala-animaatioon kun aikaa oli tuhlattu jo puolet kurssista. Että tämä nyt on vähän tämmöinen. Ihan hienoltahan se loppujen lopuksi näyttää mutta jäi vähän karvas maku suuhun teko-prosessista.

bottom of page